Timo Linnasalo

Timo Antero Linnasalo (s. 15. joulukuuta 1945 Helsinki) on suomalainen elokuva- ja teatteriohjaaja, elokuvaleikkaaja, äänittäjä ja käsikirjoittaja. Linnasalon elokuvaura alkoi äänittäjänä elokuvayhtiö Filminorissa 1960-luvun lopulla. Hän toimi äänittäjänä esimerkiksi Risto Jarvan (Bensaa suonissa, 1970; Kun taivas putoaa..., 1972) ja Jaakko Pakkasvirran (Vihreä leski, 1968; Kesäkapina, 1970) elokuvissa. Hän oli myös yksi Kesäkapina-elokuvan käsikirjoitustyöryhmän jäsenistä. Aurinkotuuli (1980) oli harvinaista suomalaisen tieteiselokuvan perinnettä jatkava elokuva. Se oli tarina 1970-luvulla jäädytetystä miehestä, joka herätetään uudelleen henkiin vuonna 1999. Elokuva perustui Kullervo Kukkasjärven ainoaksi jääneeseen romaaniin ja oli järjestyksessä toinen tulevaisuuteen sijoittuva suomalainen elokuva; ensimmäinen oli ollut Risto Jarvan vuoteen 2012 sijoittunut Ruusujen aika (1969). Vuonna 1984 Linnasalolta ilmestyi kaksi elokuvaa, Aikalainen ja Päivää, herra Kivi. Edellinen lähti liikkeelle näytelmäharjoitusten dokumentointina, mutta kasvoi tulkinnaksi Fjodor Dostojevskin pienoisromaanista Kirjoituksia kellarista. Se oli nykyajan Helsinkiin sijoittuva tarina eksistentialistisesta venäläisklassikosta. Aurinkotuulen tavoin siinäkin pääosaa näytteli Paavo Piskonen, yksi 1980-luvun käytetyimmistä ja valovoimaisimmista miesnäyttelijöistä. Päivää, herra Kivi oli Aleksis Kiven syntymän 150-vuotisjuhlasta inspiraationsa saanut elokuva. Tarinan keskiössä on enemmän tai vähemmän omissa maailmoissaan elävä kirjastonhoitaja Helinä (Kristiina Elstelä), joka ohjaa kansalaisopiston näytelmäkerhoon sovitusta Kiven näytelmästä Yö ja päivä.[3] Hän kohtaa nuoruudenrakastettunsa Leon, jonka vaimo painostaa tätä luopumaan ”turhista” nuoruudenaikaisista näytelmäkirjailijan haaveista. Elokuva on lämminhenkinen ja hieman humoristinenkin kuvaus luovista ihmisistä, jotka asettuvat arkirealistisen maailman jähmeää järkeilyä vastaan. Seuraavaa ohjausmahdollisuutta Linnasalo sai odottaa seitsemän vuotta. Viiva vinita – tavallisen ihmisen museo (1991) on näyttelijä Irma Junnilaisen varaan rakentuva yksinäisen naisen yksinpuhelu. Hänen esittämänsä Lotta astuu sisään Ravintola Kosmokseen, istuu pöytään ja lähtee tajunnanvirran voimalla käymään läpi elämäänsä. Monologi koostuu uhon, itseinhon ja itsesäälin elementeistä. Yhdessä päivässä kuvattu, seitsemästä otoksesta koostuva elokuva perustuu Ilpo Tuomarilan näytelmään, jonka Linnasalo oli ohjannut Helsingin Kaupunginteatterin Takaovi-näyttämölle. Vuonna 1993 Linnasalo ohjasi Paavo Piskosen novelliin pohjautuvan lyhytelokuvan Kaksi haukansilmää, jonka teemana oli isän ja pojan kohtaamattomuus. Eeva-Liisa Mannerin näytelmään pohjautuva elokuva Eros ja Psykhe (1997) oli aihe, jota Linnasalo oli kypsytellyt jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Se on traaginen rakkaustarina nuoren tytön ja pojan välillä sekä mystinen tarina muistista sekä unen ja toden epäselvistä rajoista. Elämän lisäksi kuolema on läsnä elokuvassa. Linnasalon itsensä mukaan ihminen ei voi ymmärtää elämästä mitään, jos hän ei ymmärrä jotain kuolemasta. Linnasalo oli ohjannut Eroksen ja Psykheen Kuopion kaupunginteatteriin kymmenen vuotta aikaisemmin ja elokuvaversiossa hän tietoisesti käytti teatraalisia elementtejä niin näyttelijöiden replikoinneissa kuin koreografiassa.