Jaakko Pakkasvirta

Jaakko Juhani Pakkasvirta (28 November 1934 – 23 March 2018) was a Finnish film director and screenwriter. He directed more than 30 films between 1958 and 2000. His 1975 film Home for Christmas was entered into the 9th Moscow International Film Festival. His 1978 film Poet and Muse was entered into the 11th Moscow International Film Festival.

Jaakko Juhani Pakkasvirta (28. marraskuuta 1934 Simpele – 23. maaliskuuta 2018 Vantaa) oli suomalainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä. Jaakko Pakkasvirta valmistui ylioppilaaksi vuonna 1953 ja suoritti sen jälkeen humanistisia opintoja Helsingin yliopistossa. Elokuvissa hän esiintyi vuodesta 1956 lähtien, aluksi avustajana ja vuodesta 1961 lähtien myös pääosissa lähinnä Maunu Kurkvaaran elokuvissa. Pakkasvirta toimi myös Ylioppilasteatterin johtajana vuosina 1958–1962. Risto Jarvaan Pakkasvirta tutustui Jarvan Työtä Ylioppilasteatterissa -lyhytelokuvan (1961) suunnittelun yhteydessä. Kun Jarva vuonna 1962 ryhtyi tekemään ensimmäistä kokoillan näytelmäelokuvaansa Yö vai päivä, hän pyysi Pakkasvirran mukaan työryhmään vastaamaan henkilöohjauksesta. Kaksikon seuraavassa yhteistyöelokuvassa X-Paroni (1964) ohjaajia oli peräti kolme: Jarva, Pakkasvirta sekä Spede Pasanen, joista viimeinen tosin lähinnä vitsien keksijänä. Pakkasvirta näytteli elokuvassa Speden ohella suurehkoa miesosaa, palvelija-hovimestari Jamesia. Pakkasvirta toimi osakkaana Jarvan ympärille muotoutuneessa Elokuvaosakeyhtiö Filminorissa, ja hän myös osallistui Jarvan elokuvien Onnenpeli (1965) ja Työmiehen päiväkirja (1967) käsikirjoitustyöryhmiin sekä näytteli myös edellisen elokuvan miespääosan. Lisäksi Pakkasvirta osallistui lukuisten Filminorin tekemien informatiivisten lyhytdokumenttielokuvien tekemiseen käsikirjoittajana, leikkaajana sekä selostustekstien lukijana. Itsenäisenä elokuvaohjaajana Pakkasvirta teki debyyttinsä vuonna 1968 elokuvallaan Vihreä leski. Filmonorin tuottama elokuva perustui Pakkasvirran omaan käsikirjoitukseen ja se ankkuroitui vahvasti suomalaisen elokuvan silloiseen muotisuuntaukseen, osallistuvaan elokuvaan. Vihreä lesken kuvauksen kohteena oli suomalaisen suurkaupungin asumalähiö ja sen lohduton elinympäristö. Elokuvan päähenkilö, nuori perheenäiti tuntee elävänsä tyhjiössä, joka vähitellen käy yhä ahdistavammaksi. Hänen miehensä toimii kauppamatkustajana ja perheen kolme pientä lasta ovat jatkuvasti hänen niskoillaan. Perheenäidin sielunelämä häiriytyy lohduttomista kokemuksista elokuvan edetessä yhä enemmän ja enemmän. Elokuva herätti valmistuttuaan vilkasta keskustelua sekä puolesta että vastaan, ja se sai 70 000 markan suuruisen valtionpalkinnon. Pakkasvirran työ- ja osakkuussuhteet Elokuvaosakeyhtiö Filminoriin katkesivat vuonna 1970. Tästä eteenpäin Pakkasvirta tuotti elokuviaan itse Filmityö Oy -yhtiönsä nimissä. Myös seuraavat elokuvat Kesäkapina (1970), Niilon oppivuodet (1971) ja Jouluksi kotiin (1975) olivat olemukseltaan tyylipuhdasta osallistuvaa elokuvaa. Sen sijaan elokuvat Runoilija ja muusa (1978) ja Pedon merkki (1981) olivat lähinnä historiallisia spektaakkeleita. Arto Paasilinnan romaaniin pohjautunut elokuva Ulvova mylläri (1982) voitaneen puolestaan luokitella kansankomediaksi. Pakkasvirran viimeinen elokuva Linna (1986) oli aikalaiskritiikkien vaillinaiseksi luonnehtima versiointi Franz Kafkan samannimisestä romaanista. Pakkasvirta oli naimisissa kolme kertaa: vuosina 1959–1965 Saara Pakkasvirran, 1965–1968 Anneli Saulin ja 1969–1983 Titta Karakorven kanssa.